Asuntomessut, osa 1

Tänään oli Vuoreksen asuntomessujen ensimmäinen mediapäivä. Tampereella 7 kilometriä keskustasta olevan messualueen teemana on moderni puutarhakaupunkimalli. 


Alueelle rakennetaan 39 kohdetta, joista suurin osa oli vielä erittäin keskeneräisiä, mutta muutama jo hieman valmiimpi. Vuoreksessa satsataan erityisesti energiatehokkaaseen rakentamiseen, ja jopa 10 rakentajista tavoittelee passiivienergiatasoa, ja kaksi kohdetta, no. 29 Lantti sekä no. 25 Aurinkotuulia, nollaenergiatasoa. 


Messut esittelevät myös uuden, 1.7. 2012 voimaan tulevan omakotitalojen energiakustannuksia koskevan E-luvun, jonka tulevaisuudessa saavat kaikki omakotitalot. Luku lasketaan ostoenergiasta, ja se määrittelee talon käyttämän kokonaisenergian vuositasolla huomioiden energiamuodot. Ostoenergiaan lasketaan lämmitys, käyttöveden lämmitys, ilmanvaihto sekä valaistus ja laitteet. Valaistuksessa satsataankin pääasiassa ledeihin. 


Sisustuksen ja valaistuksen kuvasaldo tältä päivältä ei ole kummoinen, sillä vain kaksi kohdetta oli sisustettu. Sen verran ehdin kuitenkin sisustussuunnittelijoita sekä arkkitehteja jututtaa, että tiedän odottaa mielenkiintoisia ratkaisuja jatkossa myös valaistuksen osalta. Yksi niistä oli päivän viimeisin tutustumiskohde Lammi-Kivitalojen Villa Hesse, jonka arkkitehti ja pääsuunnittelija on ekohenkinen tamperelainen Tuomo Nakari. 


Tässä parit kuvaamani valaisimet. Olin kännykkäkameran varassa, joten esitys on mitä on. Valitettavasti minulla ei ole kaikista valaisimista tuotetietoja, mutta sieltä ne messuilta kesällä löytyvät. 


Ensimmäinen kuva on kuitenkin taiteilija Henna Mantereen sulatetusta muovista tekemä Frost-varjostin, ja muita valaisimia on mm. Belidiltä ja Aada -sisustuksesta. Kolmen lasineliön muodostama valaisin on vanhan opiskelukaverini, muotoilija Jussi Wrightin yritykselleen nGlass Oy:lle suunnittelema Solu -sisustusvalaisin, joita oli käytetty kivasti lastenhuoneen sisustuksessa.














Kommentit

  1. Tuo Belidin vihreä-valkoinen uutuusmalli on hieno, mutta olin harmistunut että siinä on G9-kanta. Voi voi belidiläiset!

    VastaaPoista
  2. Onpa muuten yllättävä tuo G9. Miksiköhän? Itse en päässyt lampun sisään vilkaisemaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit