Valaistussuunnittelija osana projektia

Hei vaan lukijoille! Liityin vierailevaksi kirjoittajaksi tähän Annen mahtavaan blogiin jo aiemmin tänä vuonna, mutta työkiireiden takia en ole ehtinyt vielä esittäytyä. Nyt siis ensimmäisen postauksen parissa, jännää!

Olen Elisa, mikkeliläinen valaistus- ja tilasuunnittelija, entinen lamppukauppias, kuosi- ja tuotesuunnittelija, itämaisen tanssin opettaja, saippuan tekijä ja Etelä-Savon alueella toimivan luovien alojen yhdistyksen puheenjohtaja. Pitkä ja sekalainen lista siis tuollaisia "meriittejä", mutta lisäksi olen ihan tällainen tavallinen, 33-vuotias yrittäjänainen. Tykkään hyvä ruoasta ja iloisesta seurasta, valoista, väreistä, vanhoista rakennuksista, eläimistä, huumorista, seikkailuista ja erilaisista taiteen aloista. Innostun valtavasti kaikenlaisista uusista jutuista. Haluan oppia ja kokeilla. Tietyt jutut on sitten elämässä jääneet tärkeiksi ja oman tuntuisiksi. Tärkeimpänä niistä valo, valaistus ja valaisimet :)

Meillä oli täällä Mikkelissä viikonloppuna Tila & Valo -tapahtuma, jonne kutsuin Annen mukaan luennoitsijaksi ja muutkin luennot/tietoiskut liittyivät tavalla tai toisella valaistukseen ja sisustukseen. Anne toivoi, että voisin omasta luennostani koostaa blogiin sopivan version ja se onkin hyvä idea ensimmäiseksi bloggaukseksi. Aiheeni oli "Valaistussuunnittelija osana projektia".  Poimin teille muutaman tärkeimmän dian.

Tätä usein minulta kysytään. Miksi tarvitsisin projektiini vielä erikseen valaistussuunnittelijan, kun minulla on sisustussuunnittelija ja sähkösuunnittelija? Se on aiheellinen kysymys ja samalla voidaan pohtia, miksi sitten niin usein valaistusta harmitellaan ja korjataan jälkeenpäin.
Valaistussuunnittelijan työ siinä kahden muun ammattilaisen välissä ei tarvitse olla kallista ja päällekkäin menevää, vaan nimenomaan näitä kahta muuta tukevaa ja synkronoivaa asiantuntijuutta.



Pohditpa valaistusta yksin, valaistussuunnittelijan tai muun ammattilaisen avulla, muista miettiä nämä edellä mainitut asiat. Kaikki valaistus tulee olla tilaan ja tarpeeseen suhteutettua. Valmiita ja päälle liimattuja ratkaisuja ei ole olemassa.



Mitenkä se asia sitten lähtee liikkeelle ja tapahtuu? Ota yhteyttä suunnittelijaan, kerro tarve ja toiveet. Siitä se kaikki alkaa.



Suunnitelma voi olla hyvin kattava ja laaja tai kevyempi konsultaatio. Joskus voisi olla hyvä vain käydä läpi omia ajatuksia tai sähkösuunnitelma valaistusihmisen kanssa, ja kysyä mitä hän on mieltä näistä mietityistä jutuista. Hän voi ehdottaa jotain muutoksia, ehkä etsiä sopivia valaisinvaihtoehtoja, auttaa selvittämään oikea valon laatu ja määrä... Pienet yksittäisetkin ratkaisut parantavat lopputulosta, ja kokonaisuus toimii paremmin. Ei kannata siis arkailla, vaikka ongelma olisi pieni! Usein 2-3 tunnin konsultoinnilla pääsee jo todella pitkälle ja siitä asiakas saa pienen yhteenvedon vielä s-spostilla. Pieni satsaus, iso hyöty.


Esittelin luentoni yhteydessä erään uuden tavan koostaa asiakkaalle suunnitelma. Usein aiemmin se on ollut jonkinlainen kansio, pdf-dokumentti tai muu kooste, mutta ensimmäistä kertaa kokeilin tehdä asiakkaalle suunnitelman ilmaisella nettisivupohjalla. En linkitä sitä nyt tähän ilman asiakkaan lupaa, mutta mikäli joku kiinnostui asiasta, voin toki kertoa lisää.

Minusta se oli kätevä tapa siksi, että nettisivuille sain asiakkaan toiveen mukaisen ilmeen, galleriaan valaisinmallit, ladattaviksi tiedostoiksi suunnitelmat ja tekniset liitteet. Sinne on helppo myös vaihtaa uudempi versio ja näin sivusto on aina ajan tasalla ja kaikille projektin osapuolille helppo paikka poimia tiedot. Vanhoja versioita ei jää pyörimään kun kaikki tietävät, että sieltä linkistä saa uusimman ja älypuhelimilla vaikka työmaalla voi asentaja tarkistaa teknisiä tietoja valaisimista.

Jos tulee muita vinkkejä mieleen, kuinka tällaisen koosteen voisi tehdä, niin mielelläni otan ideoita vastaan. Nykyään on iso valikoima kaikenlaisia sivustoja ja projektinhallintajuttuja. Mutta tämä voi olla yksi vaihtoehto! Ehkä teen joskus sellaisen kuvitteellisen esimerkkisuunnitelman, jonka avulla voin tätä esitellä.

Tämmöistä mielessä tänään. Mukava vierailla täällä blogissa ja toiveita aiheista otan mielelläni vastaan! Valoa ja iloa viikkoon :)


Kommentit

Suositut tekstit