Aurinko- ja tuulivoimaa ulkovalaisimeen

Olen hieman kärsimätön kevään kanssa, sillä minusta viherrys ja sen myötä väriloisto tulee A-I-V-A-N liian hitaasti. Eilen ihailin kaupassa jo hortensioita, mutta epäilen hieman itseäni sen hengissä pitämisen suhteen. Valoja, jotka nekin tuovat pihaan väriä, ei onneksi tarvitse kastella, tai valita niille sopivaa multaa. 
Vaikka Ikean kuvat vievät ajatukset jo loppukesään, 
on hyvä varustautua ajoissa kesän tummeneviin iltoihin, ja vieläpä ilman sähköä. Kaikki kuvien tuotteet toimivat aurinko- ja tuulienergialla, ja johdottomat valaisimet voi nostaa sinne mihin valoa tarvitaan. 


Valkoinen härdelli on kesän Solvinden -sarjan ekouutuus, joka lataa itsensä sekä aurinkoenergian että tuulivoiman avulla. Kiinnostaisi testata, sillä pienellä kallioluodolla olevassa mökissämme ei ole sähköjä. 


Lampun latausaika on 9–12 tuntia auringonpaisteessa, mutta yli 12 tuntia pilvisenä päivänä. Kun tuulen nopeus on 4 m/s lamppu lataa itsensä vuorokaudessa. Täyteen ladatussa akussa riittää virtaa noin 12 tunniksi.
Ja kyllä metsän väki varmasti ilahtuisi, jos kallionkoloonkin veisi muutaman lampun. Itsekin voisin ihailla suuresti rakastamiani sammaleenvihreän sävyjä myös keinovalossa.












Kommentit

  1. Ikean ulkovalot ovat kyllä mielenkiintoisia, noita Solviksia mietin tulevaan kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista
  2. Oi, nuo IKEAN Solvinden lamput ovat aivan ihania, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit